Anteeksi
Keskiviikkona 8.5.2024
Haluan pyytää anteeksi,
Brand Team Finland Oy on saanut tänään 8.5.2024 osakseen paljon arvostelua sosiaalisessa mediassa levinneen kuvan johdosta. Kuvassa esiintyy yrityksen toimitusjohtaja Seppo Väliheikki ja taustalla esityksessä ilmennyt kommentti “Meille alalle koulutettava on parempi vaihtoehto, kuin alalla toiminut vanha jyrä”.
Heti alkuun myönnän, että termin “vanha jyrä” käyttäminen esityksessä missään olosuhteissa ja yleisössä oli minulta harkitsematonta ja mautonta. Olen itse valmistellut käytettävän aineiston puheen tueksi.
Miksi sitten tähän tilanteeseen päädyttiin?
Mennessäni puhumaan tilaisuuteen tiesin kohderyhmän olevan nuoria tradenomiksi opiskelevia opiskelijoita. Tavoitteena esityksellä oli innostaa ja rohkaista nuoria hakemaan alalle työharjoittelupaikkoja ja tulevaisuuden työpaikkoja. Kohderyhmän perusteella viestiin haluttiin olevan nuorisoon menevä, kannustava ja nimenomaan saada nuoret tuntemaan, että he ovat yhtä arvokkaita, kuin myös alalta kokemusta omaavat työntekijät.
Keskusteluun nousseen dian alla suullinen esitys oli huomattavasti kattavampaa, kuin diassa esiintyvä lause. Suullisessa esityksessä kerrottiin siitä, että olemme nuori kasvuun tähtäävä yritys ja meille tärkeää on työntekijöidemme osaamisen kartuttaminen ja mahdollisimman laaja-alaisen markkinoinnin ymmärtäminen. Tähän rohkaistakseni nuoria totesin viimeisimpänä nuorille “Meille harjoitteluun tuleva henkilö on työssä siitä hyvä, että voimme ohjata häntä ajattelemaan markkinointia eri tavalla – ilman aikaisemmasta työurasta tuomia kokemuksia ja opittuja toimintatapoja” (lause ei ole täysin vastaava, sillä kyseessä oli suullinen esitys, joten käytettyä sanamuotoa ei ole kirjoitettuna ylhäällä). Jos sama asia pitäisi esittää rekrytointitilaisuudessa, jossa haastattelisimme alan kokeneita toimijoita sanonta muodostuisi itselläni seuraavasti: “Onko sinulla valmiuksia, tai onko sinulla tahto oppia markkinoinnin toteuttamista kokonaisvaltaisesti?” Kysymys perustuu laajaan palvelupakettiimme ja tavastamme toimia markkinoinnissa, jossa tuotamme asiakkaille palveluita markkinoinnin jokaiselle osa-alueelle.
Ennen puheenaiheeksi noussutta diaa esityksen aiheena oli “Tahto oppia ratkaisee”, jossa kuvassa oli meidän työntekijän työhakemuksessa käytetyt kuvat. Kuvat olivat hakijan omalla ajallaan tehtyjä 3D-malleja hänelle tärkeistä asioista, jotka harjoittelija oli tehnyt omalla ajallaan, omaksi iloksi ja siksi että olisi edes jotain näyttää yrityksellemme osaamisestaan rekrytoinnin tueksi. Palkkasimme työntekijän välittömästi oppisopimuksella meille töihin ja koulutimme hänet tekemään verkkosivuja, verkkokauppoja ja graafista suunnittelua. Kuten diassa lukee tahto oppia ratkaisee.

Sama tahto oppia ratkaisee yrityksessämme myös muiden työpaikkojen kohtalon. Se millainen tausta, ikä, sukupuoli, tai mikä tahansa muu asia ei meidän yrityksen kohdalla ole merkityksellistä, vaan se että on aito halu oppia ja kehittää itseään markkinoinnissa.
Vielä kerran vilpittömät anteeksipyyntöni tehdystä virheestäni.
Kuten alussa kerroin olemme nuori ja kasvuun tähtäävä yritys, jolle työntekijöiden tuoma kokemus ja oppi on todellisuudessa erittäin suuressa arvossa ja voin rehellisesti sanoa arvostavani alalla jokaista itseäni pidempää toimivaa yritystä ja toimihenkilöä.
Seppo Väliheikki
Yrittäjä / Toimitusjohtaja
Brand Team Finland Oy
0400 864 833
seppo.valiheikki@brandteam.fi