Mikä sai teidät valitsemaan Brand Teamin yhteistyökumppaniksi?
Tarvitsimme joustavan kumppanin auttamaan meitä markkinoinnin ja viestinnän arjessa, koska omat resurssimme on rajalliset. Ostopalveluna joustavuus on merkittävä etu. Brand Team Finland (BTF) on osoittautunut juuri oikean kokoiseksi toimijaksi, joka on valmis kasvamaan ja kehittymään kanssamme. Emme halunneet isoa, kasvotonta ”organisaatiota” omine ehtoineen sanelemaan ”mitä haluamme” tai mitä voimme ylipäätään saada.
Yhteistyö on jatkunut kohta parisen vuotta ja se on kehittynyt yksittäisestä projektista viikottaiseen yhteistoimintaan, missä BTF ylläpitää meidän SoMe-kanavia, tuottaa materiaalia, tekee ehdotuksia ja esityksiä sekä sisältöjä eri tarpeisiin. He auttavat myös asiakkuudenhallinta, eli CRM-kehityksessä. Kehitys on siis jatkuvaa ja niin kuin aiemmin sanoin, joustavuus on merkittävä etu arjen toiminnan näkökulmasta ja sitä Brand Teamilta löytyy.
Millaisia haasteita markkinoinnissa oli?
Yrityksemme markkinoinnin resurssit olivat aiemmin vajaat. Markkinointi ei ollut kenenkään pääasiallinen toimenkuva, joten sitä hoidettiin muiden vastuiden lomassa ad hoc -perusteella. Tämä johti jatkuvuuden ja yhtenäisyyden puuttumiseen.
Brand Teamilta olemme saaneet tarvitsemamme tuen, sillä he ymmärtävät tavoitteemme ja tarjoavat tarvittavat resurssit niiden saavuttamiseen. On suuri etu, että kumppani tunnistaa yrityksen tahtotilan. Tämä mahdollistaa tehokkaan yhteistyön, jonka avulla saamme tarvitsemamme kädet tekemiseen.
Lähialueilla meidät tiedetään ja tunnetaan. Oman, luonnollisen alueen ulkopuolella KSAT:n tunnettuutta pitää parantaa ja vakuuttaa ihmiset palvelustamme, joka on huippuluokkaa. Tätä olemme viime aikoina ratkoneet erilaisilla markkinointi- ja myyntikampanjoilla. Kehitystä tapahtuu siis koko ajan.
Miten Brand Team on auttanut yritystänne?
Brand Team Finland auttaa, ohjaa ja opastaa, tehden meille kokonaisvaltaista markkinointia. Tähän liittyy mm. aiemmin mainittu SoMe-kanavien ylläpitäminen, materiaalien ja sisältöjen luominen.
Kotisivustostamme muokattiin Brand Teamin avulla saavutettavuusvaatimusten -mukainen. Tällä tarkoitetaan sitä, että yrityksemme verkkosivut, mobiilisovellukset ja niiden sisällöt ovat tehty tavalla, että kuka tahansa ymmärtää ja voi käyttää niitä. Meidän toimialallamme tämä on tärkeää.
Brand Team rakensi meille myös chat-bot-palvelun, joka on yhdistettiin suoraan CRM-järjestelmäämme. Yhteistyö on siis varsin kattavaa ja monipuolista. Vaikka välillä viilaammekin pilkkua, kommunikointi Brand Teamin kanssa on ollut sujuvaa ja tehokasta. Viikoittaisten palaverien lisäksi pidämme yhteyttä tarpeen mukaan, mikä takaa nopeat reagointimahdollisuudet ja tehokkaan yhteistyön.
Haastateltavana Teemu Brandt, Koillis-Satakunnan Sähkö Oy:n myyntipäällikkö. Brand Team Finland tarjoaa Koillis-Satakunnan Sähkö Oy:lle monipuolisesti markkinointipalveluita. BTF hoitaa mm. Google Ads- ja Meta-mainonnan, analytiikan ja mittaamisen sekä markkinoinnin jatkokehittämisen. Lisäksi Brand Team suunnittelee ja toteuttaa visuaaliset elementit sekä digitaalisiin kanaviin että perinteiseen printtiin. Brand Team on mukana kehittämissä markkinoinnin automaatioratkaisuja, varmistaen, että kaikki toimenpiteet tukevat tehokkaasti Koillis-Satakunnan Sähkön liiketoiminnan tavoitteita.
Oikean markkinointikumppanin valinta voi olla haastavaa. Tärkeintä on löytää toimija, joka ymmärtää yrityksenne tavoitteet ja kommunikoi selkeästi. Heitä meille sähköpostia tai pirauta, niin keskustellaan siitä miten voimme tukea myyntiänne ja markkinointianne.
Ota yhteyttä ilman sitoutumista – autamme teitä keskittymään olennaiseen.